lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vähän niin kuin tauolla ja virkatut kengännauhat

Meillä on  tapahtunut pienoisia muutoksia ja ollaankin tässä oltu hetkisen tauolla. Huonekalut lähti ukon kanssa jakoon, oli jo aikakin, viime vuodet ollaan oleskeltu eri huoneissa. Kotona on paljon laittamista ja maalipurkin olenkin jo ostanut, kun saisi vain aikaiseksi aloittaa, vihdoin saan neidille ihan oman huoneen.



Ei saatu kalaa, no täytyy mennä uudestaan joku toinen kerta.

Olen hankkinut neidille edulliset la redouten kangastennarit, mutta neiti ei ole kelpuuttanut, päätin sit virkata niihin uudet nauhat, neiti on joskus itse napannut langatkin kaupasta, pinkki ja vihreä on lempivärejä tällä hetkellä. Meillä on muuten menossa prinsessavaihe noiden autojen jälkeen.



Mitäs teidän kesään kuuluu, mekin nautittiin toukokuun helteistä ja ehdittiin muutaman kerran uimaan, myös minä:), mutta nyt on taitaa sitten olla enemmän tyypillinen suomen kesä:(. Mukavaa viikonloppua teille.

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä elämänmuutokseen!
    Meidän kesä ainakin on vilistänyt niin kovaa! Elokuussa odottaa töihin paluu, joten kesä tuntuu kovin lopulliselta tänä vuonna.

    VastaaPoista
  2. Voimia ♥ ja kaikkea hyvää tulevaan :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sinne ja kiva kuulla kuulumisia, ihana idea virkata tennareiden nauhat, saa uutta ilmettä tennareille pienellä vaivalla ihanat! Mukavia kesäpäiviä sinne.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä täältäkin!!
    Mainiot tuli tennareista :)Toivottavasti pian paistais se aurinkokin!

    VastaaPoista
  5. Kovasti tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! <3
    Hauskat tennarit tuli pienellä muutoksella. :)

    VastaaPoista