lauantai 9. helmikuuta 2013

Jotain itselle ja jotain kotiinkin

Mä olen uskomattoman huono hankkimaan itselleni mitään, siis vaatteita ja kenkiä ja kuljenkin mielestäni ryysyissä. Neidin vaatteisiin sit on valmis laittamaan rahaa palaamaan. Päätin siis ostaa itselleni kengät hyvällä omallatunnolla ja olen rakastunut.

Ostin nämä vagabondin nahkalenkkarit brandokselta, ovat aivan ihanan tuntuiset jalassa. Mitenköhän näitä olisi hyvä hoitaa, että kestäisi kauemmin kuin yhden kevään:).

Facebook-kirpparilta löytyi kivat vanhat laatikot, mitään tietoa ei vielä ole mihin niitä käyttäisin. Olisiko ehdotuksia?


Meidän kämppä on kyllä nyt niin sekaisin ja tavarat on aivan sekaisin. Neitonen lähtee tänään mummulle yökylään, joten täällä huonekalut vaihtaa paikkaa. Mun tyyli on kyllä on niin hakusessa, että kaikkea löytyy sekaisin ja tykkään joka päivä eri asiosta, mutta siitähän se oma persoonallinen koti syntyy.

Juu ja löytyy meiltä sitten "ne" tyynyt, ne kyllä miellyttää niin silmää.


Myös jotexilta tilasin tuollaisen kromin värisen haitarilampun seinälle, vielä kun sen saisi kiinnitettyäkin, ehkäpä tänään. Vietän sohvalla niin paljon aikaa, että pitää olla hyvä luku/neulomislamppu. Käsitöitäkin on kesken vaikka kuinka.Varsinkin tiskirättejä virkataan ja neulotaan tällä hetkellä. Kuinkahan paljon niitä yhdessä talossa tarvitaan:).

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Ps. kiinnostaako ketään uudenveroinen kerran päällä ollut mini a turen vk-anorakki koossa 98.

12 kommenttia:

  1. Kaks samaa juttua: samat tyynyt ja samat uudet popot. Tule jo kesä!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, miten ihanat tennarit! Tulispa jo kevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä, kyllä ihminen voi olla pienestä onnellinen

      Poista
  3. Oon kuolannut samoja kenkiä. Jos vaikka raaskis ostaa sellaset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä sitä raaskii, on sitä itsekin ansainnut välillä jotain, ja voihan nuo kestää useamman vuoden jos hyvin huoltaa:)

      Poista
  4. Onpas suloiset kengät! :)
    Kivat myös nuo laatikot! Sohva- tai sivupöydäksi johonkin?? Sisällä voi säilyttää jotakin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö, ne ruskeatkin oli mielestäni kivat. työnsin nyt aluksi laatikot sohvan alle ehkäpä alan säilyttämään lankojani siellä:)

      Poista
  5. Voi ei mitä enemmän noita kenkiä blogeissa näen, sitä enemmän saan niistä pakkomielteen :) Niin kauniit! Ja noihin tyynyihin en eka ihastunut mutta teillä ne näyttää tosi kivoilta, hmm vois sittenkin sopia meillekin pienemmän huoneeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä taisin nähdä ne lenkkarit kans ensin sinin blogissa ja tällä kertaa en halunnut jäädä vain haaveilemaan. Mun silmiä nuo tyynyt kyllä miellytti heti ja meillä onkin olkkarissa:)

      Poista
  6. Nuo tennarit on niin ihanat:)

    VastaaPoista
  7. Meitä vois kiinnostaa MAT anorakki!:) Mikä väri ja malli? ja hinta toki?;)

    Laittele vaikka spostia, jos vielä myymättä
    tiinuliinu@hotmail.fi

    VastaaPoista